Mitä kuuluu, kukkuluuruu
Vuosi 2011 on onnistuneesti jäänyt taaksepäin ja uusi vuosi on alkanut. Viime vuodesta mieleeni ovat jääneet pienen pepun peseminen, hieman isomman puhumaan oppiminen, Siilinjärven suurimman kesätapahtuman Siilifolkin luominen ja luotsaaminen kahden pienen mukulan kanssa sekä tietenkin Kuopion kansalaisopistolle töihin paluu äitiysloman jälkeen. Voisipa todeta, että ei mennyt viime vuosi ainakaan hukkaan!
Uudelle vuodelle on aina uudet kujeet niinkuin nytkin. Minulle työni kehittäminen sopii kuin nyrkki silmään! Se olkoon samalla harrastukseni ja työni. Nyt sille jääkin enemmän aikaa, kun Siilifolkin johtajana jatkaa Liisa Väätäinen ja minä saan heittäytyä täysin palkein taiteelliseksi johtajaksi. Seuraathan www.siilifolk.com -sivuilta mitä festivaalin ohjelmalle kuuluu.
Töiden yhdistäminen pikkulapsiaikaan, omakotitaloon ja harrastuksiin saattaa tuntua ylivoimaiselta, mutta vain harvoin. Tänä vuonna opetan Kuopion, Kaskikuusen ja Siilinjärven-Maaningan kansalaisopistojen oppilaita ja Ylä-Savon pelimannien laulajia. Onpa Kuopion kansalaisopistolla kurssi helmikuussa, joka kokoaa yhteen pelimannit ja laulajat koko Itä-Suomesta.
Ei työt tekemällä lopu, mutta ainakin näillä pääsee taas mukavasti alkuun! Pitäähän aikaa tänä vuonna jättää myös taiteilulle.

Hauskat sivut. Muistan sinut cd-tallenteelta Tenavatähti 1995, joka minulla on tallessa.
VastaaPoista