Ansioluettelo lyhyesti
Petra Lisitsin-Mantere on pohjoissavolainen kulttuurin moniammattilainen, joka toimii muusikkona, opettajana, kuntatyöntekijänä, yhdistystoimijana sekä väitöskirjatutkijana Jyväskylän Yliopistossa.
Petra Lisitsin-Mantere on työskennellyt päätyökseen Kuopion kansalaisopistossa johtavana musiikinopettajana vuodesta 2010 lähtien. Työnkuvaan kuuluu opetuksen lisäksi musiikin suunnittelutehtävät, lähiesimiehenä toimiminen ja tapahtumatyö. Lisitsin-Mantere on toiminut alusta alkaen KulttuuriKuopio- ja Maaningan toimijat -työryhmissä. Hän opettaa sivutoimisena tuntiopettajana Kaskikuusen kansalaisopistossa Lapinlahdella ja esiintyy erilaisissa musiikkikokoonpanoissa aktiivisesti. Hän on Siilinjärvellä toimivan kulttuuriyhdistys KulttuuRilla ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja, joka johtaa Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n rahoittamaa lasten ja nuorten kulttuuriin suunnattua, vuosina 2023 ja 2024 toteuttamaa, "Taide elää minussa" -hanketta.
Lisitsin-Mantere toimii opettajana ja taiteellisena johtajana mm. Iskelmäsenioreiden, Iskelmien ystävien, Kansanmusiikkiyhtye Mahottomien sekä Sokka irti -kuoron kanssa, jotka toteuttavat vuosittain Pohjois-Savon alueella kiertäviä konsertteja. Iskelmäsenioreiden kanssa toteutetut kiertueet solistinaan Antti Heikkinen, Mahottomien Esa Pakarista Mahottomasti -kiertue, Iskelmien ystävien Muistan kuumaa nuoruuttain -musiikillinen tarinakiertue ja Sokka irti -kuoron näytelmällinen konsertti Vuosisadan rakkaustarina ovat keränneet tuhansia katsojia keräten kiitosta ympäri maakunnan.
Muusikkona Lisitsin-Mantere on kiertänyt erityisesti kansanmuusikko, musiikin lehtori Riitta Hynysen kanssa ja on ollut aloittamassa Pirpanapelimannitoimintaa Pohjois-Savossa. Hän on esiintynyt Kiinan maailmannäyttelyssä Shanghaissa vuonna 2010 ja Kazakstanin maailmannäyttelyssä Astanassa vuonna 2017. Lisitsin-Mantere on toiminut perustajana Savon Kansantaide ry:ssä sekä johtajana että taiteellisena johtajana savolaisissa kansanmusiikkifestivaaleissa YSTI:ssä sekä Siilifolkissa.
Petra Lisitsin-Mantere on ansioitunut Siilinjärven kunnan vuonna 2022 myöntämällä Kulttuurjkiho -arvonimellä musiikin monitoiminaisena kulttuurin eteen tehdystä työstä. Hän on saanut maakunnallisen tunnustuksen Pohjois-Savon
kansanmusiikkiyhdistyksen ja Ylä-Savon pelimannien vuonna 2011 myöntämän Juokin Maljan muodossa ansioituneesta
työstä kansanmusiikin hyväksi. Lisäksi Kumpusen kyläyhdistys Siilinjärvellä on valinnut Lisitsin-Mantereen Vuoden 2022 Kumpuslaiseksi aktiivisen kyläyhdistystoiminnan sekä kulttuurin edistämisen puolesta niin työssään kuin harrastustoiminnassaankin. Hän on toiminut Pohjois-Savon kulttuuristrategian asiantuntijatyöryhmässä.
Lisitsin-Mantere opiskelee Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteiden
ja filosofian laitoksen tohtoriohjelmassa ja on koulutukseltaan Musiikkipedagogi (YAMK). Tutkimuksellaan
Lisitsin-Mantere selvittää, koetaanko kansalaisopistoverkosto
vaikuttavaksi kulttuuripalveluiden tuottajaksi muiden kunnissa toimivien
kulttuuri-instituutioiden rinnalla. Tutkimuksessa arvioidaan
kansalaisopistojen vaikutuksia kuntien kulttuurielämään
(kulttuurilaitosrooli), miten ne osallistuvat kulttuuripalvelujen
tuotantoon kunnissa (palvelutuotanto) sekä kansalaisopistojen
kulttuurilaitosroolin ymmärrystä kansalaisopistojen sisällä
(itseymmärrys).
Työkokemusta on kertynyt rutkasti niin kuntasektorilla, hankkeissa kuin yhdistystoimijana ja yrittäjänä. Hän on työskennellyt lisäksi mm. Kaakkois-Savon kansalaisopistossa sekä hankevetäjänä ja muusikkona Ylä-Savon Veturi ry:n ja kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n hankealueilla Kyläpelimannihankkeessa.
Savonia-ammattikorkeakoulun Taidepedagogiikan tutkinto-ohjelmasta vuonna 2020 valmistunut, Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulusta kansanmusiikkipedagogiksi vuonna 2007 valmistunut, vaihto-opiskelijana Brhaddhvani musiikin tutkimus- ja koulutuskeskuksessa Intiassa 24.1.-13.4.2005 opiskellut sekä Kaustisen musiikkilukiosta ja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksesta vuonna 2002 valmistunut Lisitsin-Mantere asuu perheensä kanssa Siilinjärvellä.
Kommentit
Lähetä kommentti